perjantai 8. lokakuuta 2010

Seksilelut

Olen tähän mennessä kirjoittanut aiheista, joiden mukaan minusta saa varmaan aika tiukkapipoisen kuvan. Uskoisin kuitenkin olevani melko kokeilunhaluinen seksin suhteen verrattuna keskivertosuomalaiseen, vaikka minulla omat estoni ja rajoitukseni ovatkin.

Luin Rakel Liekin haastattelun jossain naistenlehdessä, jossa hän viitaten vasta ilmestyneeseen kirjaansa, sanoi että jokainen voi parisuhteessa päättää aamulla tuoko päivään erotiikkaa vai viekö sitä pois. Käytyäni eilen keskustelun pornosta miesystäväni kanssa, hän (oma-alotteisesti) lupasi pitäytyä vastedes seksinovelleissa ja jättävänsä pornon, jos se minua loukkaa. En vaatinut häneltä tätä, sillä en katso oikeudekseni rajoittaa hänen elämäänsä, mutta kieltämättä hänen päätöksensä tuntui hyvältä.

Nyt kun hän on tehnyt jotain vuokseni, ajattelin että on minun vuoroni panostaa suhteeseemme. Olen kaikissa suhteissa ostanut kumppanini kanssa seksileluja, joista olen usein luopunut suhteen loputtua (jokaisessa suhteessa on siis omat seksilelut. Tuntuisi hassulta, että miehet vaihtuisi, mutta dildo pysyisi, vaikka ymmärrän että joillekin se todella on näin). Tämänkin suhteen aikana olemme ostaneet pari dildoa, käsiraudat, eri makuisia voiteita jne. piristämään seksielämää. Tänään kävin ostamassa kuitenkin dildon, jollaisesta tiedän, että mieheni on haaveillut. Se on yli 20cm, erittäin paksu ja imukupilla pöytään kiinnitettävä. Kun hän tulee illalla kotiin, aion odottaa täällä hepenissä, dildo kiinnitettynä pöytään, sauna lämpimänä ja kalja jääkaapissa eli toisin sanoen olla kai joka miehen unelmanainen.

On omalla tavallaan hassua, että porno loukkaa minua, mutta olen valmis asettamaan itseni "naista alentavaan rooliin". Teema toistuu usein roolileikeissäkin (jotka minä yleensä ideoin ja toteutan). Ehkä taustalla on juuri se, että kun näen vaivaa parisuhteen seksielämän suhteen enemmän kuin mies (seksilelujen ostot ovat tapahtuneet aina minun aloitteestani ja minä olen se, joka järjestää strippiesityksiä, ostaa seksikkäitä alusvaatteita jne.), odotan että hänelle riittäisi se mitä hän saa minulta. Samaan aikaan on loukkaavaa, ettei mies samoissa määrin panosta seksielämäämme (vaikkakin luultavasti nauraisin, jos hän tanssisi edessäni stringeissä).

Mutta palatakseni vielä seksileluihin, ne ovat mielestäni mukava tapa yllättää kumppani jollain uudella ja antavat hieman lisäväriä kahdenkeskisiin leikkeihin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti